MTK:n Tiirola Metsä Groupin investointiuutisesta: "Antti Rinne on saamassa samankaltaisen huomenlahjan kuin Sipilän hallitus neljä vuotta sitten"
Puun käytön lisäys on Mikko Tiirolan mielestä positiivinen haaste metsänomistajille.
Puun käytön lisäys on Mikko Tiirolan mielestä positiivinen haaste metsänomistajille.
Ammattimaisen myymälävarkauden vaiheet tallentui myymälän kameraan. Perhettä esittänyt kolmikko sai saaliikseen 500 dollarin konjakit. Varkaus tapahtui Vancouverin kaupungissa Yhdysvalloissa. –Toivon että he jäävät kiinni, sanoo kauppaa pyörittävän perheen tytär Emma Kang CNN:lle.
Anssi Ritari tulkitsee jälleen Henri Puputin ja muiden otteita pian alkavalla Superpesis-kaudella.
Ruotsin liikenneviranomainen Transportstyrelsen sekä pelastusviranomaiset ovat jo keskustelleet asiasta.
Kemin uuden biotuotetehtaan vuotuinen kuitupuun käyttö olisi noin 7,6 miljoonaa kuutiometriä. Kun huomioi vanhan tehtaan poistumisen, lisääntyisi puun käyttö noin 4,5 miljoonalla kuutiometrillä nykyisestä.
Yksi metromatkustaja ja joukko pienten lasten vanhempia kertoivat, millaisia hauskoja sutkauksia kuulivat lasten suusta. Lukijamme ovat kertoneen lasten hauskoja lausahduksia viikonlopun piristykseksi. Nouseeko sinunkin mieleesi jokin hauska muisto lasten kanssa tapahtuneesta sattumuksesta? Keräämme tarinoita jutun lopussa. Olin tulossa metrolla töistä kotiin aikaisesta aamuvuorosta. Metron vaunussa ei minun lisäkseni ollut ketään muuta ja nautin ihanasta hiljaisuudesta. Seuraavalta asemalta vaunuun astui perhe... Читать дальше...
Maria Butinalle luettiin 18 kuukauden vankilatuomio Yhdysvalloissa.
Antti Holman podcastissa kuoleva ystävä kertoi kuolemanpelosta.
Kaupunkilaisten ja matkailijoiden kannattaa hoitaa lippuasiat ennakkoon, koska järjestelmäpäivitys rajoittaa lipunmyyntiä lauantaina.
Butina sanoi katuvansa tekojaan ja anoi tuomarilta armoa.
Henkilöliikenteessä käytettyjen sähköautojen markkinat syntyvät hitaasti. Norja imuroi käytettyjä Euroopasta.
Maataloustuottajien ei pitäisi joutua selittelemään elinkeinoaan. Virheellistä tietoa ei saisi päätyä oppikirjoihin asti.
Jalokaasun atomin ydin hajosi tavalla, jota periaatteessa saisi odottaa maailmankaikkeuden ikää kauemmin. Pimeää ainetta ei löytynyt.
Naisten ja miesten maajoukkueille omat päävalmentajat.
Matti Haavisto jatkaa maajoukkueen johtajana.
Tämän kodin terassi on osittain katettu. Katon alle on mukava suojautua porottavalta auringolta. Ulkoporeammeessa saa nauttia suorasta auringonpaisteesta, mutta ruokailuryhmä kannattaisi suojata auringolta. Ruokailu paahteessa voi nimittäin käydä tukalaksi.
Lue Silvia Modigin kolme tärppiä ensimmäistä kertaa järjestettäville poikkitaiteellisille festivaaleille.
Kauppias Vesa Nurminen halusi panostaa K-Citymarket Seppälän uudistumisen yhteydessä pienpanimo- ja erikoisoluiden valikoimaan ja esillepanoon. Liike juhlistaa sitä pop-up-ravintolatempauksella.
SIni Ariellin mukaan aviomies on joutunut mustamaalaamisen uhriksi Australiassa.
”Muut tekevät mitä osaavat, norjalaiset tekevät mitä huvittaa”, kirjoittaa Katri Kallionpää.
Hiilimetsänhoitoa mitataan kahdella luvulla: hiililuku ja nieluvirta. Hyvä hiilimetsänhoito tavoittelee niille molemmille korkeita ja mieluusti koko ajan nousevia arvoja. Hiililuku mittaa, paljonko omassa metsässäsi, maakunnassasi tai kotimaassasi on metsien alkuainehiiltä tonneina kyseisen alueen maahehtaaria kohti. Luonnonvarakeskuksen mittauksista voi laskea esimerkiksi Suomen metsäbiomassan viime vuoden hiililuvuksi 29,6 tonnia hiiltä hehtaarille. Toinen mittari, hiilen nieluvirta, kertoo, paljonko... Читать дальше...
Supercell juhli torstaina tuplavoittoa.
”Suun tulehdusten hoitoon ja ehkäisyyn pitäisi kiinnittää enemmän huomiota”, sanoo Helsingin yliopiston dosentti Pirkko Pussinen.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.