Snapit saapuvat Tinderiin – pian voit katsoa tarinoita deittailusovellukssa
Snapchat laajenee Tinderiin.
Snapchat laajenee Tinderiin.
Radiojuontajan työ on ollut Veronica Verhon pitkäaikainen haave.
”Kyllähän se joka kerta jännittää, kun tuolta alas pitää tulla.”
Charles Leclerc olisi voittanut Bahrainissa ilman teknistä vikaa.
”Kiitos kaikille rakkaudesta. Luulen, että olen valmis taas pelaamaan”, Pelé vitsaili.
Kotimaa
Eduskuntavaalit 2019
Sote-firmoja edustavat järjestöt ovat Talouselämän kyselyn mukaan antaneet vuoden sisällä kymmeniä tuhansia euroja vaaliehdokkaille.
Selaimeen voi esimerkiksi asentaa lisäosan, joka kertoo, jos joku yrittää vaikuttaa äänestyspäätökseesi.
Selaimeen voi esimerkiksi asentaa lisäosan, joka kertoo, jos joku yrittää vaikuttaa äänestyspäätökseesi.
Aavemaiset veistokset on sijoitettu pysyvästi Lukován kirkkoon.
”On tärkeätä, että maajoukkueen pelaajista tulee profiilipelaajia, näistä pelaajista tulee idoleita.”
Hakulinen kertoi asiasta Twitterissä.
Kärpät ja HIFK jatkavat taisteluaan finaalipaikasta. HIFK:n Juhani Tyrväinen (oik.) ja Jasse Ikonen yrittävät estää Kärppien Radek Koblizekin etenemisen.
Suosituinta valtion mailla harrastettavaa eränkäyntiä ovat onkiminen ja pilkkiminen.
Kotimaa
Eduskuntavaalit 2019
Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne uskoo, että sosialidemokraattien toimenpiteillä päästään talousennusteita parempaan kasvuun ja työllisyyteen. Hän viittaa erityisesti valtiovarainministeriön torstaina julkistamaan ennusteeseen, jonka mukaan Suomen talouden kasvuvauhti hidastuu ensi ja seuraavana vuonna.
Tältä näyttää Tuomon lääkekaappi. Ainoastaan kannabis auttaa kipuihin.
Jussi Hakulinen ei kielläkään kappaleidensa esittämistä.
Helmut Marko teki Max Verstappenista F1-kuljettajan tämän ollessa vain 17-vuotias. Verstappen ajoi reilun kauden verran Toro Rossolla ennen kuin edessä oli siirto Red Bullille.
Sukeltajat palaavat kokemiinsa kauhunhetkiin katsomalla kuvaamansa dramaattisen GoPro-materiaalin hain hyökkäyksestä. Alexander Kraenkl oli ollut sukeltamassa Punaisellamerellä Egyptin rannikolla jo lähes tunnin ajan, kun sen luo uiskenteli yllättäen valkopilkkahai. Mies yritti kiiruhtaa pois vedestä ottamalla kiinni veneen ankkurin köydestä, mutta liian myöhään. Itävaltalaissukeltajan ja hain hengenvaarallisen kohtaamisen kuvasi vedessä ollut toinen sukeltaja.
Ylellä on tärkeä asema suomalaisella mediakentällä, ja siihen luotetaan enemmän kuin muihin medioihin, Haavisto muistuttaa.
Äänestyspaikkojen raju väheneminen ja teiden huono kunto vaikuttavat ainakin MT:n Facebook-seuraajien äänestysintoon.
Rikkaita vanhempia miehiä ja kauniita nuoria naisia yhteen saattava sivusto on joutunut vastatuuleen kaikkialla.
Messillä on vielä kaksi kautta jäljellä nykyistä sopimusta.
Kotimaa
Eduskuntavaalit 2019
Perussuomalaiset kalastelevat sosialidemokraattien äänestäjiä vaaleissa rakentelemalla olkiukkoja ympäristökysymyksistä.
– STEREO oli duolle looginen nimi. Se on kahden äänen ulostulo ja me teemme koneellista musiikkia, Jere ja Leo kertovat.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.