Viinimarkkinoilla on myyjän markkinat – miljonäärit ovat nostaneet arvoviinien hinnat satoihintuhansiin euroihin
Yhä useammat ihan tavalliset palkansaajat sijoittavat viiniin, mutta he harvoin myyvät sijoituksiaan.
Yhä useammat ihan tavalliset palkansaajat sijoittavat viiniin, mutta he harvoin myyvät sijoituksiaan.
Ilmastonmuutokseen liittyvät katastrofit aiheuttivat viime vuonna arviolta 190 miljardin euron taloudelliset menetykset.
Oikeuskansleri Tuomas Pöysti ottaisi suojelupoliisin (Supo) tehtävät ja valtaoikeudet tarkasteluun 2–3 vuoden päästä. ”Olen yleensä ollut varovainen ottamaan kantaa tarkoituksenmukaisuuskysymyksiin, mutta tässä on kyse perusoikeuksien toteutumisesta.”
Opetus- ja kulttuuriministeriön ison apurahan saivat muun muassa Titta Keinänen, Mira Potkonen ja Petra Olli.
Kansanedustaja Harry Harkimo, liikemies Peter Fryckman ja Saddam Husseinin entinen kenraali ovat yrittäneet vauhdittaa käännytyspäätöksen saaneiden irakilaisten palauttamista Irakiin.
Viranomaisiin suomalaiset luottavat paljon enemmän, mutta suhtautuvat silti kielteisesti siihen, että viranomaiset käyttäisivät heistä kertynyttä dataa julkisten palveluiden parantamiseen.
Vaivaisenluun taustalla on usein vääränlainen tapa kävellä, eivätkä suinkaan korkokengät, sanoo ortopedian erikoislääkäri Tero Klemola.
OINAS 21.3.–19.4. Et ole aivan tasapainossa, ja jollet pidä varaasi, ajaudut helposti mukaan turhaan draamaan tai tunteidesi riepoteltavaksi. Tiedosta, että voit itse valita miten reagoit. HÄRKÄ 20.4.–20.5. Uskot usein toisista pelkkää hyvää, mikä onkin sympaattinen ja kannatettava suhtautumistapa. Nyt olet kuitenkin vaarassa joutua höynäytetyksi, joten pidä varasi.
Titanic voitti yhteensä 11 Oscar-pystiä.
Presidentti Trump sanoi olevansa erittäin tyytymätön siihen, mitä demokraatit ehdottivat rajakiistan neuvotteluissa, kertoo Washington Post.
Presnel Kimpembe (edessä) juhlii PSG:n avausmaalia Old Traffordilla.
Manchester United joutui taipumaan Mestarien liigassa.
Kanadassa ei ratojen talvikunnossapitoa ole Suomen malliin "kehitetty".
Pienten tilojen tulee liittyä keskenään yhteen, suunnitelmalliseen yhteistoimintaan.
Peruna on luonnostaan laktoositon ja gluteeniton.
Jäsenedut, maksupalautukset ja korko osuuspääomalle kuuluvat keskeisesti osuustoimintaan.
Hallitusohjelman tavoite on maatalouden osalta jäänyt kauas.
Tuulikki Viilo: Uudella tai erilaisella ei ole itseisarvoa.
"Raportissa oli kovin vähän mitään uutta."
Roman Nicolo Zaniolo osui kahdesti Portoa vastaan.
Justin Bieber ja Hailey Baldwin ovat olleet naimisissa vasta muutamia kuukausia.
Viime viikolla valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta päätti nostaa tavoitteen 148,9 miljoonaan euroon.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.