Muistatko vielä kurveistaan tunnetun Coco Austinin? Tältä 18-vuotishääpäivää juhlinut Ice-T:n vaimo näyttää nykyään
Coco Austin osallistui edustustilaisuuteen New Yorkissa viime syksynä.
Coco Austin osallistui edustustilaisuuteen New Yorkissa viime syksynä.
Suomalaisrekisterissä oleva auto on hautautunut lumeen ”Mustikkatunturin” juurella.
Toni Vilander on niittänyt menestystä muun muassa Le Mansissa.
Tapahtumapaikalla oli useita poliiseja ja ambulansseja.
Hannu Jortikka seuraa kisatapahtumia Espanjasta käsin.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kehotti uudenvuoden puheessaan maahanmuuttajaryhmiä kantamaan vastuuta jäsenistään ”myös omiaan ohjaamalla”. Yanar ihmettelee oletusta, että maahanmuuttajat olisivat ”osa täysin erilaista yhteisöä, joka on ohjailtavissa kollektiivisesti”.
Parhaiten tähdenlennot näkyvät maaseudulla, sillä kaupunkien valosaaste haittaa taivaan tarkkailua.
Säätytalolla herkuteltiin porolla ja leivoksilla, alkuvuonna on edessä isoja hankintoja ja kadettien juhlaparaati. Sekä asevelvollisuus että kadettikoulutus täyttävät 100 vuotta.
Tyynen rauhallisesti -sarjan postimerkki Pilviä saaristossa on maailman paras.
Jesse Joensuu ehjästä kaudestaan: ”Ikä tuo viisautta”
Laihduttajan kannattaa syödä hedelmät hedelminä ja kasvikset kasviksina, ei mehuina tai smoothieina.
Kanadan yhden dollarin kolikko saa kääntöpuolelleen uuden muotoilun tänä vuonna, joka kunnioittaa Kanadan homoseksuaalisuuden dekriminalisoinnin 50-vuotispäivää.
Jacques ja Gabriella täyttivät joulukuussa neljä vuotta.
Antti Aalto ja Andreas Alamommo selvisivät mäkiviikon kolmanteen osakilpailuun.
Taideteos löytyi Pompeijin arkeologisilla kaivauksilla tehtyjen huoltotöiden yhteydessä. Maalaus perustuu kreikkalaisen mytologian tarinaan Spartan kuningatar Ledasta ja tämän vietelleestä, joutseneksi naamioituneesta Zeuksesta. #MeToo-liikkeen myötä on pohdittu, että kuvaako maalaus raiskausta. Käyttikö Zeus väkivaltaa tai jumalallisia voimiaan kuningatar Ledaa kohtaan.
Rauman Lukko taipui kotijäällään JYPille 2-3. Lukko näytti kotiyleisön edessä kovaa luonnetta. Se nousi kahden maalin takaa rinnalle. Se ei kuitenkaan riittänyt pistepottiin JYPiä vastaan. Avauserä ei luvannut hyvää kotijoukkueelle. Lukko oli tullut liiaksi katselemaan ja liian vähän tekemään. Lopputulemana oli JYPin hallinnassa mennyt avauserä.
Kendall Jenner 23-vuotissyntympäivänsä kunniaksi pyöräajelulla New Yorkissa.
”Teimme rajuja havaintoja. Oli aika lailla tuuria, ettei tullut todella isoa onnettomuutta”, sanoo Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi viime keväänä Mäntyharjussa sattuneesta säiliövaunuonnettomuudesta.
Jesse Paukku paukutti kaksi maalia TPS:n verkkoon.
Monet eläimet ottavat lintujen talviruokinnasta ilon irti. Ari Ahlfors törmäsi metsähiireen, joka oli taituroinut ruokinta-astialle korkeaa tolppaa pitkin.
Tuulisähkö on muuttunut verovaroilla ylläpidetystä erikoisuudesta houkuttelevaksi bisnekseksi.
Juho Olkinuora tarjoili Jukureille ilmaisen maalin, mutta Pelicans nappasi silti vakuuttavan voiton.
Nicklas Jensen juhlii komeaa 3-1-maaliaan.
Lausunto hämmensi kotimaassa ja raivostutti afganistanilaiset. Yhdysvaltain presidentti suututti myös Intian hallituksen, jonka rakennuttamasta kirjastosta hän nälvi hallituksensa kokouksessa.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.