”Lähteessä on aina nähty ihmisten luita” – vetinen hauta paljasti suomalaisten ja saamelaisten perimän
Rautakauden aikaisten luiden dna-tutkimus paljasti suomalaisissa ja saamelaisissa virtaavan Siperian veren.
Rautakauden aikaisten luiden dna-tutkimus paljasti suomalaisissa ja saamelaisissa virtaavan Siperian veren.
Sami Niku pelasi huhtikuussa Montreal Canadiensia vastaan ja teki maalin.
Mikko Silvennoista on vuosien varrella kuultu muun muassa Euroviisujen selostamossa.
”Osakekirjojen siirto sähköiseen rekisteriin on ensimmäinen askel asuntokaupan sujuvoittamiseksi”, sanoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton Maria-Elena Cowell.
Kunnaneläinlääkäri otti verenluovutuskoiraksi täpärässä tilanteessa oman koiransa. Luovuttajakoiria tarvitaan kriisitilanteita varten. Suomesta löytyy myös koirien veripankkeja.
Natalia Kuznetsova on noussut kuuluisaksi uskomattoman kokonsa ansiosta. Venäläinen on harrastanut kehonrakennusta 13 vuotta. Muutos tuossa ajassa on ollut hämmästyttävä, kuten jutun lopussa olevasta kuvasta voi katsoa. Kuznetsovan lihasmassan koosta kertoo yllä oleva kuva, joka on otettu viime viikonloppuna fitness-kisoissa Romaniassa. Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä (Instagram).
Jenni Haukio kertoo Seurassa, miten jokainen perhe on arvokas kuului siihen lapsia tai ei.
Iso tehdasrakennus, jossa on savupiippu, on nykyään vain yksi kuva vientiteollisuudesta.
Southwest Airlines -lentoyhtiön kone kuvattuna Los Angelesin lentoasemalla.
Instagramin uusi ominaisuus auttaa näkövammaisia selaamaan syötettä.
Hallitus antoi torstaina esityksen uudesta elintarvikelaista. Arvioitu valvontamaksujen tuotto nousee nykyisestä 5 miljoonasta eurosta 12,5 miljoonaan euroon.
Tartunnan saanut lapsi on oleskellut tartuttavuusaikana ainakin päiväkodissa, Kokkolan sairaalan päivystyksessä ja hengellisessä yleisötapahtumassa.
Suomen Pankin näkemys siitä, miten Suomen taloutta uhkaa vaarallinen noidankehä.
Pilotin veressä oli kymmenkertaisesti alkoholia sallittuun määrään verrattuna.
Lee Seung-mo edusti maataan alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa vuonna 2017.
Nicole Kidman on vaikuttavassa roolissa.
Suomen Lucia-neito 2018 on Elin Qvist.
Kotimaa
Helsinki-Tallinna-tunneli
Peter Vesterbackan vetämä massiivinen Helsinki-Tallinna-tunnelihanke etenee ja hankkeen rahoituskuviosta paljastetaan pian lisätietoja.
Onnistunut lastaus on sujuvaa, rauhallista ja turvallista. Lisäksi se suojaa taudeilta, parantaa eläinten hyvinvointia ja säästää rahaa.
Torstaina eduskunnalle annettu laki helpottaisi uusien sähköisten tunnisteiden pääsyä markkinoille kisaamaan pankkitunnusten kanssa.
Ankarimpia rangaistuksia on määrätty Päijät-Hämeen ohella Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan ja Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuksissa.
Ankarimpia rangaistuksia on määrätty Päijät-Hämeen ohella Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan ja Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuksissa.
Lindfors sai hypystään reilusti myös laatubonuksia.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.