Upeaa, Minihuuhkajat! EM-kisoihin valmistautuva Suomi kylvetti Montenegron, edellisestä voitosta yli vuosi
Timo Stavitskin tähdittämä Suomi otti pitkästä aikaa voiton.
Timo Stavitskin tähdittämä Suomi otti pitkästä aikaa voiton.
Isojen K-kauppojen eteen alkaa ilmestyä uusia latauspisteitä.
Vanhoissa Suomi-filmeissä tukkilaisten elämä tihkui romantiikkaa, mutta oikea metsäkämppä kertoo karusta arjesta.
Alaston varas arvelee riisuutuneensa, koska paleli märissä vaatteissa.
Se ei ole selvinnyt, miksi Nkwankwo Kanulla oli niin suuri summa rahaa mukanaan.
Professori Jussi Huttusen mukaan koko soten valmistelu on ollut skandaali, minkä perustuslakivaliokunnan lausuntokin osoittaa. Vaikka periaatteellisia esteitä ei ilmenisikään, laki saattaa raueta aikapulan takia.
Suomessa on ollut maanantaina jonkin verran maastopaloja, kun puita on kaatunut sähkölinjoille. Kuvituskuva.
Kotimaa
undefined
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen, kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa katsoo, että kokoomusjohtaja Petteri Orpon toive sote-lakien äänestyksistä ennen kesätaukoa vaatisi ihmettä toteutuakseen.
Guatemalan hallituksen arvion mukaan ainakin 1,7 miljoonaa ihmistä on kärsinyt purkauksesta. Maanantaina Guatemalan rannikkoa ravisutteli maanjäristys.
Saudinainen istui autossa autonäyttelyssä Riadissa toukokuun puolivälissä.
Tiiu Puranen pohti, uskoiko kaappaaja saavansa hänet niin epätoivoiseksi, että hän olisi jopa valmis maksamaan tilinsä saamisesta takaisin. Mutta siitä ei ollut kyse.
Suuri sijoitus voisi tuoda vielä suuremmat säästöt. Jos uhkaava konflikti pystytään estämään vaikkapa kahden miljardin euron sijoituksella, se voi merkitä 33 miljardin euron säästöjä vuositasolla, Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin Siprin hallituksen puheenjohtaja Jan Eliasson muistuttaa. YK:n ja Maailmanpankin tuore selvitys laskee, että konfliktin ehkäisyyn käytetty euro voi tuoda seitsemän euron säästöt pitkällä aikavälillä. Sodan estämiseen on […]
Valtakunnansyyttäjä sai Keto-Huoviselta selvityksen, jossa tämä selitti muun muassa, ettei pystynyt vaikuttamaan siihen, kuinka toimittaja yhdisti hänen eduskuntaehdokkuutensa Aarnio-juttuun. Hän katsoi, ettei ollut käynyt oikeudenkäyntiä median kautta ja että oli muutoinkin toiminut asianmukaisesti.
Koistinen on pelannut Suomen jääkiekkomaajoukkueessa vuosien 2007–2009 MM-kisoissa.
Instagram avasi algoritminsa saloja. Kuvituskuva.
Serena Williams joutui jättämään Roland Garros -turnauksen kesken Ranskassa.
Brandon Kozun teki kovaa jälkeä Jokeriessa kaudella 2015-16.
Älä pese ikkunoita kesähelteessä.
Empatiakyky kasvaa parhaiten, kun ollaan kasvotusten tai tehdään asioita yhdessä.
Penka-lehmän rike oli käväisy EU:n ulkorajojen tuolla puolen Serbiassa.
Supikoira näyttää söpöltä, mutta on haitallinen.
Rajavartiolaitoksen helikopteri oli mukana sammuttamassa paloja.
Pedro Sanchéz nousi Espanjan pääministeriksi, mutta hänellä ei ole kansan tukea eikä välttämättä puolueidenkaan.
Mikael Gabriel on kokenut useiden läheistensä poismenon.
Ministeri Terhon tapaamat pelialan asiantuntijat odottavat yhteiskunnalta suorempia polkuja ammattilaisuuteen.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.