Pääsiäisnoitien läheiset huomio! – pääsiäisen virvontavitsoja ei saa kerätä ilman lupaa
Jotkin kunnat ovat rajoittaneet omilla maillaan olevien pajujen poimimista.
Jotkin kunnat ovat rajoittaneet omilla maillaan olevien pajujen poimimista.
Kimi Räikkönen on viimeksi voittanut kauden 2013 avauskisassa. Sehän oli kuin koripallon ”Dream Team”. Nykyinen McLaren-pomo Éric Boullier hääri tallipäällikkönä, Mersun tekninen johtaja James Allison oli suunnitellut auton ja rattiin tarttui tällä kaudella Ferrarilla vaikuttava Kimi Räikkönen. Lotus-talli on kauden 2013 alussa todellinen musta hevonen. Kaikki tunnustivat Red Bullin ylivoiman, mutta täyttä kuvaa muiden keskinäisistä voimasuhteista ei vielä tiedetty.
Facebookin pörssiarvo on silti edelleen lähes 400 miljardia euroa. Myrskyn silmässä oleminen on tulossa Facebookille kalliiksi. Viime viikonloppuna paljastui tietomurto, jossa jopa yli 50 miljoonan pohjoisamerikkalaisen Facebook-käyttäjän tiedot on kerätty luvatta ja luovutettiin kiistanalaiselle data-analytiikkayhtiö Cambridge Analyticalle. Yhtiö on toiminut muun muassa Donald Trumpin presidentinvaalikampanjan hyväksi.
Oikeusministeriä huolestuttavat presidentin hyökkäykset poliisia vastaan ja Euroopan ja USA:n yhteistyön heikkeneminen
KTP:n Antto Nikkarinen sekä James Sinclair ovat edustuskelpoisia perjantaina 23.3.2018 uudelleen pelattavassa Korisliigan ottelussa KTP-BC Nokia. Sen sijaan Michael Pounds ja Timothy Williams eivät saa pelata kyseisessä ottelussa.
SEL muistuttaa, että työssäoppijat eivät ole ilmaistyövoimaa. Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL vaatii, että työssäoppijoilla ei korvata työntekijöitä. Liiton mielestä jokaisella työpaikalla on yhteistoiminnassa sovittava pelisäännöistä, joilla varmistetaan myös se, että työssäoppijoiden opastukseen ja ohjaukseen varataan riittävät resurssit. – Työssäoppijat ovat työpaikalla oppimassa, eivät ilmaistyövoimana, SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen korostaa. Hänestä tästä kiinni pitäminen on... Читать дальше...
Miljoonien rikoshyödystä ei löytynyt näyttöä. Myös Talvivaaran entisen toimitusjohtajan Harri Natusen tuomio koveni.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Festivaalilla nähdään myös 50-vuotista uraansa juhliva Tower of Power.
Hamiltonilta kysyttiin mielipidettä Rosbergin väitteeseen, että suoritusten epätasaisuus olisi hänen suurin heikkoutensa.
Venäjän vankina virunut helikopterilentäjä joutui huonoon huutoon ennustettuaan Ukrainaan sotilasvallankaappausta
Yhdenvertaisuusvaltuutettu julkaisi tänään pilottitutkimuksen Maahanmuuttoviraston 2015-2017 tekemistä kansainvälistä suojelua koskevista päätöksistä. Jo tilaisuuden aikana sisäministeriö ehätti julkaista oman tiedotteensa, jossa se perusteli kiristynyttä turvapaikkakäytäntöä muun muassa sillä, että käytäntöä on pyritty yhdenmukaistamaan Ruotsin kanssa. Ministeriö vetoaa myös vuoden lopulla 2015 laadittuun turvapaikkapoliittiseen toimenpideohjelmaan. Kuten tutkimusryhmään kuulunut oikeustieteen professori... Читать дальше...
Britannian Theresa May saa muilta EU-mailta tukea brexitistä huolimatta. EU:n äänenpainot Venäjää vastaan ovat kovenemassa, mutta todisteiden puute Skripalien myrkytyksestä estää konkreettiset vastatoimet.
Tukipotti on 3,5 miljoonaa euroa suurempi kuin viime vuonna.
Uhka kauppasodasta Yhdysvaltain kanssa on varjostanut EU-huippukokousta. Kauppakomissaari Malmströmin kerrotaan onnistuneen hyvin neuvotteluissaan Yhdysvalloissa.
Johdon palkkiot ovat nousseet kolmessa vuodessa kymmenillä tuhansilla euroilla.
Читать дальше...Gamal saattaa päästä Egyptin MM-turnausjoukkueeseen.
Viimeiset kuukaudet on testattu uuteen ravintolaan tulevia kasvatusjärjestelmiä, joissa raaka-aineita, kuten sirkkoja, kasvatetaan.
Viimeiset kuukaudet on testattu uuteen ravintolaan tulevia kasvatusjärjestelmiä, joissa ravintolassa raaka-aineita, kuten sirkkoja, kasvatetaan.
Komission kaavaileman työmarkkinaviraston pitäisi puuttua työehtorikkomuksiin. SAK:n kansainvälisten asioiden päällikkö Pekka Ristelä pitää työmarkkinavirastoa hyvänä vetona komissiolta. Se ehdottaa, että EU:hun perustetaan työmarkkinavirasto. Viraston tehtävänä on vähentää epätervettä työehtokilpailua sisämarkkinoilla. Hän antaisi virastolle vahvemmat valtuudet esimerkiksi kovistella työehtoja huonosti valvovia jäsenmaita. Hän uskoo, että esitetyssä muodossakin toiminnasta on hyötyä. – EU:ssa on... Читать дальше...
Oikeudessa kuultu oikeuslääkäri ei voi sulkea pois sitä, etteikö Kim Wall olisi voinut kuolla myös kaasuun, kuten Peter Madsen on väittänyt.
Kokoomusnuorten mielestä mahdollisen yhdistymisen seurauksena syntyvästä uudesta Pohjois-Suomen maakunnasta tulisi vahva tekijä yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Aloitteen keskustelusta teki Niinistö, joka myös toisti onnittelunsa presidentinvaalit voittaneelle Putinille.
Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho kirjoitti uuden näytelmän teatterinsa kahdelle johtavalle miesnäyttelijälle.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.