Мы в Telegram
Добавить новость
123ru.net
World News in Finnish
Март
2018

Новости за 15.03.2018

Kansalaisaloite sopeutumiseläkkeestä ei kiinnostanut kansanedustajia - istuntosali tyhjeni: ”Odotin vilkkaampaa keskustelua”

Iltalehti.fi 

Saliin jääneet harvalukuiset kansanedustajat moittivat joidenkin ex-kansanedustajien toimintaa ”eläkesuhmuroinniksi”, ”moraalittomaksi kikkailuksi” ja ”häikäilemättömäksi”. Eduskunnassa puitiin torstai-iltana ensimmäistä kertaa kansanedustajien sopeutumiseläkkeiden poistamista vaativaa kansalaisaloitetta. Pääosin laimeana käynyt keskustelu ei juurikaan kansanedustajia kiinnostanut, sillä istuntosali tyhjeni tehokkaasti pian kyselytunnin jälkeen. Saliin jääneet harvalukuiset kansanedustajat saivat... Читать дальше...



Ratkaisu siirtyi Raumalla jatkoeriin - Pelicans tasoitti sarjan Lahdessa

Iltalehti.fi 

SM-liigan pudotuspelien ensimmäisen kierroksen toiset osaottelut ovat käynnissä. Kolmen erän jälkeen numerot ovat seuraavat: Lukko-Ässät 2-2 ja Pelicans-SaiPa 3-0. Jälkimmäinen sarja jatkuu lauantaina Lappeenrannassa voittojen ollessa nyt 1-1. Ässät voitti paras kolmesta -ottelusarjan avauksen Porissa tiistaina 2-1, joten sillä on puolivälieräpaikka katkolla tänään Raumalla. Lukon voitto siirtäisi ratkaisun Isomäen lauantai-iltaan.

Pikkulapset juoksivat kohti romahduspaikkaa Tornion Duudsonit-puistossa: ”Kuului hirveä rösähdys” - silminnäkijöiden mukaan lattialla oli vesiämpäreitä

Iltalehti.fi 

Torniossa järkytyttiin pahanpäiväisesti lasten leikkipaikassa sattuneesta onnettomuudesta. Torniossa sulatellaan järkytystä, jonka lapset ja heidän vanhempansa kokivat torstaina Duudsonit Activity Parkissa, jonka katto yllättäen romahti osittain. Paikka on suuri vanhaan Lapin Kullan tehtaaseen rakennettu leikkipuisto. Kemiläinen Susanna Kuula oli viereisessä hallissa hakemassa 10-vuotiasta Matias-poikaansa ja tämän kahta kaveria, kun kuuli katon romahtavan.

Spotifyn käyttäminen voi pian muuttua merkittävästi - uusi ominaisuus vähentää näpyttelyn minimiin

Iltalehti.fi 

Spotify testaa parhaillaan ääniohjausta, jonka avulla voi etsiä suosikkiartistejaan, -kappaleita, -albumeita ja -artisteja. Ääniohjaus on alkanut ilmestyä osalle IOS-sovelluksen käyttäjistä. Ominaisuus voi poistaa paljon näpyttelyä vaativat vaiheet kertaheitolla. Asian huomasi ensin Hunter Owens, joka julkaisi ominaisuudesta kuvan . Spotify vahvisti testaavansa ominaisuutta , mutta ei suostunut kertomaan siitä enempää.



Kourtney Kardashian ja oikeasti tyylikäs napapaita - täydellinen asuyhdistelmä kurvikkaalle

Iltalehti.fi 

Tosi tv-kaunotar Kourtney Kardashianin t-paita asu ihastuttaa kaikessa yksinkertaisuudessaan. Luulitko, ettei vajaamittainen pusero eli napapaita voisi näyttää hyvältä? Väärin! Kourtney Kardashian yllättää tyylikkyydellään valkoisessa, vajaamittaisessa t-paidassa, joka sinänsä ei vielä näytä kovinkaan ihmeelliseltä. Kourtney kuitenkin yhdistää puseron tummiin, korkeavyötäröisiin ja leveälahkeisiin housuihin. Lopputulos on yksinkertaisuudessaan tyylikäs, mutta samalla kaukana tylsästä.

YK:n raportti: Syyrian hallituksen joukot käyttävät raiskausta sota-aseena - nuorin uhri 9-vuotias tyttö, raiskaajien joukossa korkea-arvoisia upseereita

Iltalehti.fi 

Syyrian hallituksen joukot ja niiden kanssa taistelevat ryhmittymät ovat järjestelmällisesti raiskanneet ja seksuaalisesti pahoinpidelleet naisia, tyttöjä ja miehiä, kertoo tuore YK-raportti. YK:n tutkijoiden mukaan teot ovat sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan. Torstaina julkaistun YK-raportin mukaan myös oppositioryhmät ovat syyllistyneet seksuaaliseen väkivaltaan ja kidutuksiin, vaikkakin huomattavasti vähemmässä määrin. Raportissa sanotaan myös, että Islamilainen valtio ja muut aseelliset ääriryhmät ovat teloittaneet naisia... Читать дальше...

Miamissa romahti silta - useita kuolonuhreja

Iltalehti.fi 

Rakenteilla oleva silta romahti Miamissa Floridan kansainvälisen yliopiston välittömässä läheisyydessä. Uhrien tarkasta määrästä ei ole vielä tietoa. Jalankulkusilta romahti Floridassa. Paikallisen WTVJ-televisiokanavan mukaan useita ihmisiä on kuollut, ja myös loukkaantuneita on hoidettu paikan päällä sekä kuljetettu sairaalaan. Rakenteilla oleva silta sijaitsi Miamissa Floridan kansainvälisen yliopiston välittömässä läheisyydessä. Sillan alla on tällä hetkellä jumissa useita autoja.

Tällaista on taloudellinen väkivalta - Avomies piti Henriettaa köyhyydessä, jotta tämä ei lähtisi suhteesta: ”Kaikki mitä tuli, meni saman tien. Jollei laskuihin, niin mies tyhjensi tilini”

Iltalehti.fi 

Rahasta riitely on ikävää, mutta usein harmitonta. Kun suhteen toinen osapuoli alkaa käyttää rahaa vallan välineenä, silloin puhutaan täysin eri ilmiöstä. Raha ja rahankäyttö ovat edelleen tabuja, joista harva puhuu mielellään. Huono taloudellinen tilanne saatetaan myös kokea häpeällisenä - silloinkin, kun se johtuu väkivallan uhriksi joutumisesta. Varallisuus tuo vapautta, ja jos ensiksi mainittu viedään pois, jälkimmäinen vähenee siinä samalla.

Onko tässä Heidi Klumin, 44, uusi kulta? Paparazzit bongasivat salatreffeiltä 28-vuotiaan Tokio Hotel -komistuksen kanssa

Iltalehti.fi 

Pariskunta bongattiin yhdessä ravintolatreffeiltä Hollywoodissa. Huippumalli ja juontaja Heidi Klum, 44, seurustelee huhujen mukaan itseään 16 vuotta nuoremman Tokio Hotel -yhtyeen muusikon Tom Kaulitzin kanssa. Pariskunta bongattiin Länsi-Hollywoodista lähtemästä Delilah-ravintolasta yhdessä. Otoksissa Klum ja 28-vuotias kitaristi kävelevät kadulla ja lähtevät samalla autolla. Daily Mail -sivuston mukaan Klum kertoi vastikään Ellen DeGeneresin haastattelussa olevansa taas valmis seurustelemaan.

Suomalainen valjakkokoira-asiantuntija koirakuolemista: ”Ennenkuulumatonta ja äärimmäisen surullista”

Iltalehti.fi 

Venäläisseurue lienee ollut tulossa lajin pitkänmatkan MM-kisoista, jotka pidettiin Ruotsissa. Suomen valjakkourheilijoiden liiton puheenjohtaja Timo Mäkiaho pitää uutista Turussa sattuneista koirakuolemista traagisina. Hän ei ole koskaan kuullut, että vastaavaa olisi sattunut laivakuljetuksissa. - En ole kuullut koskaan. Euroopassa on kilpailuja vähintään vuosittain, joihin koiria kulkee kohtuullisen paljon laivassa, myös suomalaisten koiria. Uutinen on äärimmäisen surullinen, henkilökohtainen... Читать дальше...

Joensuun Prisma haluaa myydä marsuja, pupuja ja kaloja - kani- ja jyrsijäliiton hallituksen puheenjohtaja ei tyrmää ajatusta

Iltalehti.fi 

Suomen kani- ja jyrsijäliiton hallituksen puheenjohtajan Laura Mehtosen mukaan eläinten myyntitoiminnassa kaupoissa ei ole ongelmaa, mikäli eläintilat on varusteltu oikein eläinlajia varten. Iltalehti uutisoi aiemmin torstaina, että Joensuun Prisma haluaa ryhtyä myymään kauppakeskuksessa myös lemmikkieläimiä. Suomen kani- ja jyrsijäliiton hallituksen puheenjohtaja Laura Mehtonen ei ole vielä tutustunut Joensuun Prisman aikeisiin tarkemmin, muttei näe päätöstä välttämättä huonona asiana.

Stephen Hawking järjesti bileet aikamatkaajille - kukaan ei ilmestynyt paikalle, eikä ihme

Iltalehti.fi 

Hawkingin tarkoitus oli todistaa, että ajassa matkustaminen taaksepäin ei ole mahdollista. Keskiviikkona menehtynyt tunnettu fyysikko Stephen Hawking järjesti varsin erikoiset juhlat vuonna 2009. Kyseessä oli aikamatkaajien juhlat, joihin Hawking oli varustautunut muun muassa samppanjan, alkupalojen ja ilmapallojen kanssa, verkkolehti kertoo. Kukaan ei kuitenkaan tullut - ja juuri niin Hawking oli olettanutkin.


Музыкальные новости
Моргенштерн

Симпл из NAVI выступил на концерте Моргенштерна* с фристайлом





Персональные новости
Владимир Путин

Посвященную инаугурации Путина марку начали продавать в главпочтамте Москвы





NHL:n megatähdet ällistyivät Patrik Laineen käsittämättömään laukaukseen liittyvästä faktasta: ”Reippaasti enemmän kuin kellään tässä liigassa”

Iltalehti.fi 

Chicagon mahtilehti Chicago Tribune teki Winnipeg Jets -peliennakkonsa varsin pitkälti erään Patrik Laineen kautta. Laine, 19, on viimeistään tällä kaudella lyönyt kaikki ällikällä ja johti hetken aikaa jopa koko NHL:n maalipörssiä. Edelleen hän on ennen yön pelejä kakkosena 41 maalillaan. Washington-tähti Aleksandr Ovetshkinilla, Laineen idolilla, on yksi enemmän. Chicago Tribune jututti Blackhawksin ja koko liigan suurimpiin tähtiin kuuluvat Jonathan Toewsin ja Patrick Kanen aiheesta "Laine ja laukaus". Читать дальше...

Tinder toi kaikkien käyttöön uuden ominaisuuden - löytyykö rakkaus nyt helpommin?

Iltalehti.fi 

Tinder on tuonut Feed-ominaisuutensa kaikkien käyttöön. Iltalehti viime joulukuussa Tinderin testauksesta, jolla se halusi helpottaa käyttäjien yhteisten puheenaiheiden löytymistä. Nyt Tinder tuoneensa Feed-ominaisuuden kaikkien käyttöön. Sovellukseen on ilmestynyt uusi Feed-välilehti, josta käyttäjät näkevät parien päivityksiä sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa ja Instagramissa. Tiedot ovat olleet saatavissa jo aiemmin, mutta nyt ne löytyvät helposti.

Спорт в России и мире
Москва

Росгвардия приняла участие в обеспечении безопасности при проведении футбольных матчей в Москве


Загрузка...

Все новости спорта сегодня


Новости тенниса
Андрей Рублёв

Рублев оставил загадочное послание после победы в Мадриде


Загрузка...


123ru.net – это самые свежие новости из регионов и со всего мира в прямом эфире 24 часа в сутки 7 дней в неделю на всех языках мира без цензуры и предвзятости редактора. Не новости делают нас, а мы – делаем новости. Наши новости опубликованы живыми людьми в формате онлайн. Вы всегда можете добавить свои новости сиюминутно – здесь и прочитать их тут же и – сейчас в России, в Украине и в мире по темам в режиме 24/7 ежесекундно. А теперь ещё - регионы, Крым, Москва и Россия.


Загрузка...

Загрузка...

Экология в России и мире
Москва

«Метриум»: Заповедные земли





Путин в России и мире
Москва

Собянин поздравил Путина со вступлением в должность президента России


Лукашенко в Беларуси и мире
Минск

Польский судья Шмидт попросил защиты у Лукашенко и политического убежища в Белоруссии




123ru.netмеждународная интерактивная информационная сеть (ежеминутные новости с ежедневным интелектуальным архивом). Только у нас — все главные новости дня без политической цензуры. "123 Новости" — абсолютно все точки зрения, трезвая аналитика, цивилизованные споры и обсуждения без взаимных обвинений и оскорблений. Помните, что не у всех точка зрения совпадает с Вашей. Уважайте мнение других, даже если Вы отстаиваете свой взгляд и свою позицию. Smi24.net — облегчённая версия старейшего обозревателя новостей 123ru.net.

Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).

123ru.net — живые новости в прямом эфире!

В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.





Зеленский в Украине и мире

Навальный в России и мире


Здоровье в России и мире


Частные объявления в Вашем городе, в Вашем регионе и в России






Загрузка...

Загрузка...



Филипп Киркоров

«Попрошайка»: Киркоров унизил Успенскую в эфире шоу



Москва

Уже сезон. Названы цены на билеты на курорты Черного моря из городов России

Друзья 123ru.net


Информационные партнёры 123ru.net



Спонсоры 123ru.net