Мы в Telegram
Добавить новость
123ru.net
World News in Finnish
Март
2018

Новости за 12.03.2018



Katainen tyrmää oman komissionsa epäilyt Suomen talousennusteiden rehellisyydestä: ”Järjestely on hyväksyttävä”

Iltalehti.fi 

Komission varapuheenjohtajan mukaan Suomen toiminta on poikkeuksellista, mutta ”se ei ole kiellettyä”. Euroopan komissio epäili viime viikolla julkistamassaan Suomen maaraportissa, että pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus sovittaisi keskipitkän aikavälin talousennusteensa oman hallitusohjelmansa tavoitteisiin sopiviksi - eikä toisin päin, kuten pitäisi. EU-komission varapuheenjohtaja, maanantaina Helsingissä puhetilaisuudessa käväissyt Jyrki Katainen (kok) kuitenkin tyrmäsi oman komissionsa raportin epäilyt.

Keisari Aarnio -tv-sarjan pressitilaisuudessa harvinaiset turvatoimet

Iltalehti.fi 

Keisari Aarnion tv-sarjan lehdistötilaisuudessa oli läsnä myös nappikorvaisia turvamiehiä. Jo lehdistökutsu Keisari Aarnio -nimisen tv-sarjan pressitilaisuuteen oli suomalaisissa olosuhteissa harvinainen, sillä kutsussa tarkennettiin ennakkoilmoittautumisen tärkeyttä turvallisuussyistä. Kyseisessä lehdistötilaisuudessa kerrottiin Helsingin entisen huumepoliisin Jari Aarnion tapauksesta tehtyä tv-sarjaa. Sanomatalossa pidettyä lehdistötilaisuutta vartioi kaksi nappikorvaista turvamiestä.

SK: Nuorisosäätiön uudella puheenjohtajalla yhtiö Sveitsissä säätiön grynderikumppanin kanssa - sanoo sattumaksi

Iltalehti.fi 

Nuorisosäätiöstä on paljastunut jälleen uusia epäselvyyksiä. Nuorisosäätiö tiedotti valinneensa eronneen Perttu Nousiaisen tilalle hallituksen puheenjohtajaksi Mikko Henttosen ja korosti, että uusi puheenjohtaja tulee "organisaation ulkopuolelta". Tänään Suomen Kuvalehti kertoi, että Henttosella on Sveitsissä yhtiö yhdessä Nuorisosäätiön grynderikumppanin Leimarakentajien kanssa. Henttonen ei pidä tätä ongelmana.

Ahdistuksesta kärsivä nainen löysi avun valokuvauksesta - satumaiset teokset ihastuttavat

Iltalehti.fi 

Romanialaisnainen löysi keinon käsitellä myllerrystä mielessään ja viestiä ihmisten kanssa. Terveystalon potilastietorekisterin mukaan , kun huomioimatta jätettiin yleisistä hengitystieinfektioista sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuneet käynnit. Naisia siis ahdistaa, paljon. Jos kuitenkin kuulut niihin onnekkaisiin, joille ahdistus on täysin tuntematon tunne, Monica Lazarin valokuvat voivat auttaa ymmärtämään, mitä ahdistuksesta kärsivän mielessä oikeasti liikkuu.



Helsingissä tapahtuneesta raiskauksesta kertonut ruotsalainen yleisurheilija päätti keskeyttää tutkinnan - ”Olen sanonut sen, mitä halusin”

Iltalehti.fi 

Ruotsalaisyleisurheilija Moa Hjelmer kertoi viime vuoden lopulla tulleensa kuusi vuotta sitten raiskatuksi Helsingissä. Moa Hjelmer, 27, kertoi marraskuussa tulleensa raiskatuksi Helsingissä vuoden 2011 yleisurheilumaaottelun yhteydessä. MeToo-kampanjan yhteydessä aiheesta puhuneen Hjelmerin mukaan hänen maajoukkuetoverinsa oli raiskannut hänet maaottelun jälkeen helsinkiläisessä hotellissa. Tapaus nostatti Ruotsissa valtavan kohun, ja myös Helsingin poliisi kiinnostui tapauksesta luettuaan Hjelmerin kommenteista.

Majuri astui miinaan

Verkkolehti  

Petr Horkyn ohjaama tšekki-dokumentti Tehtävä Venäjällä (The Russian Job, 2017) on hillitty, melkeinpä intiimi selvitys ruotsalaisen yritysjohtajan Bo Anderssonin lyhyestä pestistä legendaarisessa autokaupungissa Toljatissa. Yhtiön nimi on AvtoVAZ ja se on suurimpia Venäjän valtion omistamia yrityksiä. Yhtiön tunnetuin tuote on Lada, jonka markkinaosuus Venäjällä on suuri. Anderssonilla oli takanaan menestyksekäs ura suuryritysten leivissä (General Motors, […]

Prinsessa Estelle, 6, vastasyntyneestä prinsessaserkustaan: ”Tuntuu hauskalta!”

Iltalehti.fi 

Ruotsin prinsessa Estelle on kommentoinut Ruotsin hovin iloista perheuutista. Prinsessa Madeleine on nyt kolmen lapsen äiti. Prinsessa Madeleinen, 35, kolmas lapsi syntyi Danderydsin sairaalassa 9.3. kello 00:41. Maanantaina pikkuvauvan isoisä, kuningas Kaarle Kustaa julkisti lapsen koko nimen: Adrienne Josephine Alice.


Музыкальные новости
Сергей Брановицкий

Рассылка Песни или Музыки на все Радиостанции России, СНГ и Мира, а также по всем СМИ России.





Персональные новости
Владимир Путин

Путин проведет встречу с членами правительства на следующей неделе





Aleksandr Ovetshkinilta mahtavat kehut Patrik Laineelle - suomalaistähti yritti vältellä esikuvastaan puhumista, mutta joutui taipumaan: ”Epätodellista”

Iltalehti.fi 

Washington Capitalsin ja Winnipeg Jetsin kohtaamisessa nähdään mielenkiintoa pursuava suomalais-venäläinen kohtaaminen. Video: Patrik Laineen kommentit ennen yön Capitals-ottelua (Jets TV) Aleksandr Ovetshkin on ollut NHL:n ylivoimaisesti paras maalintekijä sen jälkeen, kun hän debytoi liigassa syksyllä 2005.

Nanna Karalahti ja siskot esittelevät verivalatatuointejaan Siskot-sarjassa

Iltalehti.fi 

Nanna Karalahdella, Karoliinalla ja Pirkellä on samanlaiset tatuoinnit, joissa on espanjankielinen teksti ja kolmikon nimikirjaimet. Siskot-sarjan avausjaksossa maanantaina nähdään Nanna Karalahti ja hänen siskonsa Pirke ja Karoliina. Siskokset ovat hyvin läheisiä toisilleen, mistä merkiksi heillä on myös yhteiset tatuoinnit.

Tällainen oli äidinkielen esseekoe: tehtävänä pohtia lain rikkomisen oikeutusta, matkustamisen eettisyyttä ja Googlen mahtia

Iltalehti.fi 

Koe sisälsi paljon eettistä pohdintaa vaativia tehtäviä. Maanantaina järjestetyssä ylioppilastutkinnon äidinkielen esseekokeessa oli tehtävänä pohtia muun muassa sitä, onko lain rikkominen joskus oikein. Eettisiin kysymyksiin liittyi myös tehtävä, jossa piti pohtia sitä, minne nykymaailmassa voi enää matkusta, kun lentäminen tuhoaa luontoa, terrorismi uhkaa, sairaudet väijyvät ja turismi tuhoaa paikallista luontoa ja kulttuuria. Yhdessä tehtävässä taas piti pohtia teknologian kehittymisen seurauksia työelämän kannalta ja toisessa taas sitä... Читать дальше...

Putin kritisoi Kremlin tiedottaja Peskovia televisiohaastattelussa - Peskovin mukaan kuuluu työnkuvaan

Iltalehti.fi 

Venäjän presidentti Vladimir Putin kritisoi Kremlin tiedottaja Dmitri Peskovia amerikkalaisen NBC-kanavan haastattelussa. Venäjän presidentti Vladimir Putin kritisoi televisiohaastattelussa Kremlin tiedottaja Dmitri Peskovia. Peskov ei tästä hetkahtanut, vaan kuittasi kritiikin työnkuvaan kuuluvana. Hän sanoi, että kritiikki on "osa normaalia työtä". - Kun työskentelee presidentin kanssa, on aina altis kritiikille, Peskov totesi toimittajille maanantaina ja jatkoi, että presidentti on vaativa esimies kuten kaikki tietävät.

Спорт в России и мире
Москва

Сотрудники Росгвардии на комплексе Байконур приняли участие в спортивном мероприятии «Наследники Победы»


Загрузка...

Все новости спорта сегодня


Новости тенниса
WTA

Свентек переиграла Соболенко и выиграла титул WTA в Мадриде


Загрузка...


123ru.net – это самые свежие новости из регионов и со всего мира в прямом эфире 24 часа в сутки 7 дней в неделю на всех языках мира без цензуры и предвзятости редактора. Не новости делают нас, а мы – делаем новости. Наши новости опубликованы живыми людьми в формате онлайн. Вы всегда можете добавить свои новости сиюминутно – здесь и прочитать их тут же и – сейчас в России, в Украине и в мире по темам в режиме 24/7 ежесекундно. А теперь ещё - регионы, Крым, Москва и Россия.


Загрузка...

Загрузка...

Экология в России и мире
Москва

Лесной северный олень Прохор переехал в Керженский заповедник из зоопарка





Путин в России и мире
Москва

Путин проведет встречу с членами правительства на следующей неделе


Лукашенко в Беларуси и мире
Минск

Русских заявил о субсидировании новых авиарейсов до Минска




123ru.netмеждународная интерактивная информационная сеть (ежеминутные новости с ежедневным интелектуальным архивом). Только у нас — все главные новости дня без политической цензуры. "123 Новости" — абсолютно все точки зрения, трезвая аналитика, цивилизованные споры и обсуждения без взаимных обвинений и оскорблений. Помните, что не у всех точка зрения совпадает с Вашей. Уважайте мнение других, даже если Вы отстаиваете свой взгляд и свою позицию. Smi24.net — облегчённая версия старейшего обозревателя новостей 123ru.net.

Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).

123ru.net — живые новости в прямом эфире!

В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.





Зеленский в Украине и мире

Навальный в России и мире


Здоровье в России и мире


Частные объявления в Вашем городе, в Вашем регионе и в России






Загрузка...

Загрузка...



Тимати

Невеста Тимати ответила на слухи о пластике ягодиц



Москва

Россияне покупают все больше электроники

Друзья 123ru.net


Информационные партнёры 123ru.net



Спонсоры 123ru.net