Ulkomaat
Presidentti Donald Trump
Donald Trumpin suunnitelma ulkomaisiin tuotteisiin kohdistuvista terästulleista johti yhteenottoon presidentin ja hänen taloudellisen neuvonantajansa Gary Cohnin välillä, kertovat kansainväliset uutislähteet. Vain tunteja tämän jälkeen Cohn ilmoitti eroavansa Yhdysvaltain presidentinhallinnon palveluksesta.
Helsingin porvaristoa joutuu punakaartien pidättämäksi yksi toisensa jälkeen. Samaan aikaan Karjalassa punakaartin johtaja yllättyy, kun joukkoon liittyy täydennysmiehiä, joilla on kunnon pompat ja ihan oikeita varusteita talvista sodankäyntiä varten.
Tapparan slovakialaistähti soimasi itseään tiistaisen Kärpät-voiton jälkeen. Tappara teki Kärpistä kotikentällään selvää jälkeä kaksi maalia iskeneen Tomas Zaborskyn johdolla tiistaina. Loppulukemat olivat tamperelaisille 5-1. Kärpät-peli oli Zaborskyn kauden ensimmäinen, jossa hän teki kaksi maalia. Slovakialaishyökkääjällä on kaappeja kasassa nyt kymmenen, kun Tapparalla on runkosarjaa jäljellä kaksi peliä.
Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut alkoivat Tallinnassa. Chileläinen Barbara Hernandez puolustaa maailmanmestaruuksiaan. Mukana ovat myös suomalaiset Mäkelän sisarukset.
Pohjoisnavan tuntumassa olevalla mittauspisteellä mitattiin helmikuussa plus-asteita pidemmältä ajalta kuin koskaan aiemmin. Tutkijat ovat erityisen huolissaan arktisten alueiden lämpenemisestä - eikä suotta. mukaan kuluva talvi on ollut arktisilla alueilla lämpimämpi kuin koskaan aiemmin sinä aikana, kun lämpötiloja on mitattu. Samalla merijäätä on esiintynyt historiallisen vähän. Pohjoisnapaa lähin sääasema sijaitsee Grönlannin pohjoisosassa. Se mittasi helmikuun ajalta yhteensä 60 tunnin verran yli nollan asteen lämpötiloja. Читать дальше...
Pohjoisnavan tuntumassa olevalla mittauspisteellä mitattiin helmikuussa plus-asteita pidemmältä ajalta kuin koskaan aiemmin. Tutkijat ovat erityisen huolissaan arktisten alueiden lämpenemisestä - eikä suotta. mukaan kuluva talvi on ollut arktisilla alueilla lämpimämpi kuin koskaan aiemmin sinä aikana, kun lämpötiloja on mitattu. Samalla merijäätä on esiintynyt historiallisen vähän. Pohjoisnapaa lähin sääasema sijaitsee Grönlannin pohjoisosassa. Se mittasi helmikuun ajalta yhteensä 60 tunnin verran yli nollan asteen lämpötiloja. Читать дальше...
Ina <3 porno -ohjelmassa ollaan tänään USA:ssa. Toimittaja Ina Mikkola vierailee Ina <3 porno -sarjansa illan jaksossa Yhdysvalloissa. New Yorkissa kuvataan feminististä pornolehteä ja Los Angelesissa vieraillaan BDSM-kuvauksissa. BDSM:llä tarkoitetaan erilaisia sadomasokistisia seksuaalifetissejä. Se sisältää muun muassa nöyryyttämistä, alistettuna olemista ja dominointia. Usein kuvaan kuuluu kipu. Tärkeintä on, että kaikki ovat mukana omasta, vapaasta tahdostaan, eli kyse ei ole väkivallasta eikä kiusaamisesta.
Yksi ihminen loukkaantui yöllisessä räjähdyksessä Lesnaja-aseman lähellä. Ukrainan pääkaupungissa räjähti kaksi kranaattia Lesnaja-metroaseman vieressä. Yöllä tapahtuneessa räjähdyksessä loukkaantui viimeisimpien tietojen mukaan yksi ihminen. Vieressä ollut Toyota-merkkinen auto paloi poroksi.
Patrik Laine oli pitelemättömässä vireessä yön NHL-kierroksella. Katso videolta Patrik Laineen hattutemppu. NHL katsottavissa Viasatin kanavilla ja Viaplayssa. Winnipeg Jetsin suomalaispyssy Patrik Laine johdatti joukkueensa 3-0-voittoon New York Rangersista tekemällä uransa neljännen hattutempun.
Britannia ja USA aloittivat tammikuussa 2018 salaiset neuvottelut maiden välisestä lentoliikenteestä.
"Asiat sujuvat melko hyvin", Laine kommentoi pelin jälkeen.
Patrik Laine johdatti hattutempullaan Winnipeg Jetsin 3-0-voittoon New York Rangersista. Patrik Laineen kommentit uran neljännen hattutempun jälkeen (Jets TV) Patrik Laine avasi ottelun maalihanat avauserän viimeisellä minuutilla Paul Stastnyn ja Dustin Byfuglienin alustuksen jälkeen. Tulinen laukaus lähti parin potkun jälkeen b-pisteen tuntumasta ja painui ohi tähtivahti Henrik Lundqvistin.
Rock-tähti Tommy Lee kertoo olleensa nukkumassa, kun Brandon-poika syöksyi makuuhuoneeseen sekoilemaan. Mötley Crüe -yhtyeen rumpali Tommy Lee tunnetaan villeistä elämäntavoistaan. Pamela Andersonin entinen aviomies on nyt joutunut TMZ-sivuston mukaan kotonaan tappelutilanteeseen poikansa Brandonin kanssa. Hän kertoi asiasta Instagram-sivustolleen lisäämässään kuvassa, jossa esitteli turvonnutta ja veristä huultaan. - Sydämeni on särkynyt. Voit antaa lapsellesi kaiken mitä he elämässään haluavat, ja he silti kääntyvät sinua vastaan. Читать дальше...
Maailman ensimmäinen digitaalinen huippumalli on syntynyt! Joko olet nähnyt satumaisen kauniin Shudun? Shudu ilmaantui muotimaailman tietoisuuteen vasta äskettäin, mutta mallikaunottaren @shudu.gram -sivulla on jo yli 60 000 seuraajaa. Tulokasta nimetään yhdeksi Instagramin upeimmista malleista, sillä Shudun eksoottisen upeat piirteet ja solakka vartalo ovat kuvankauniita - ja sitä ne oikeasti ovatkin. Kyseessä ei nimittäin ole oikea ihminen, vaan maailman ensimmäinen digitaalinen huippumalli. Читать дальше...
Patrik Laine jatkaa kovaa nousua NHL:n maalipörssissä.
Virpi Suutarin dokumentti saa kotimaan ensi-iltansa Tampereen elokuvajuhlilla.
Reissu ei aina suju suunnitelmien mukaan. Yllätykset, erheet ja unohdukset kuuluvat matkoihinkin. Kaikki eivät matkamokiaan häpeile, vaan jakavat kömmähdyksensä sosiaalisessa mediassa. Poimimme Instagramista kymmenen esimerkkiä. Kun apina kävi liian tuttavalliseksi Petipainajainen hostellissa Pakkasin täydellisesti - ja unohdin sitten laukun matkasta Hupsista, olenkin väärässä junassa! Katsopas, kuinkas nyt lukitaan? ... Читать дальше...
Peräaukosta tuleva veri viittaa yleensä verenvuotoon joko itse peräaukosta tai syvemmältä peräsuolesta tai paksusuolesta. Kun takapuolta pyyhkiessä huomaa verta vessapaperissa, kannattaa ensimmäiseksi kiinnittää huomiota veren väriin. Kirkkaanpunainen veri viittaa siihen, että vuotokohta on peräaukossa tai peräpukamissa. Tummempi punainen väri on yleensä merkki siitä, että vuoto tulee ylempää peräsuolen tai paksusuolen alueelta.
Kierron loppupuoli voi olla tunteikasta aikaa, mutta työympäristössä pitäisi pystyä pysymään alati kylmäpäisenä. Video: Mitä jos miehilläkin olisi kuukautiset? Lontoolainen WaterAid-hyväntekeväisyysjärjestö julkaisi vuonna 2016 hauskan videon levittääkseen tietoisuutta saniteettitilojen puutteesta. Maailmassa on jopa 1,25 miljardia naista, jotka eivät pääse kuukautistensa aikana naistenhuoneeseen. Tiedämme, että tästä ei välttämättä tarvitsisi muistuttaa, mutta sanottakoon kuitenkin varmuuden vuoksi... Читать дальше...
Jokavuotinen Geneven autonäyttely on näyteikkuna markkinoille tuleviin uusiin autoihin. Tänäkin vuonna näyttelyssä on runsaasti suomalaisia kiinnostavia automalleja. Tässä luettelossa kiinnostavimmat Suomen markkinoita koskevat autot on esitelty aakkosjärjestyksessä. Joistakin autoista on annettu jo hintatietoja ja markkinoille tuloaikoja mutta ei kaikista.
Moneen pienempään peräpään vaivaan auttaa ummetuksen hoito ja ehkäisy. Se tapahtuu lisäämällä ruokavalion kuitupitoisuutta ja harrastamalla liikuntaa. Myös hygieniasta huolehtiminen on tärkeää.
Riikinvoiman jätteenpolttolaitokselle Leppävirralle saapuvasta jätteestä 20 prosenttia on sinne kuulumatonta biojätettä.
Vankilaa välttelevä Cannonballin entinen johtaja Janne ”Nacci” Tranberg bloggaa Facebookiin tuntemattomasta olinpaikasta. Vahvistamattomien tietojen mukaan etsintäkuulutettu mies olisi paennut Mallorcalle. Cannonball-moottoripyöräjengin entinen johtaja Janne Tranberg, 43, on etsintäkuulutettu ehdoton kiinniotto -statuksella. Syynä on se, että mies ei ilmaantunut sovitusti kärsimään lainvoimaista vankeusrangaistustaan. Tranbergin oli määrä ilmoittautua vankilaan helmikuun loppupuolella. Hänellä... Читать дальше...
Laulaja Marita Taavitsaisen ja ex-mies Tomi Natri myyvät yhteistä kotiaan. Laulaja Marita Taavitsainen ja hänen tuleva ex-miehensä Tomi Natri päättivät vastikään erota useiden vuosien vaikean vaiheen jälkeen, kun parisuhdeterapiakaan ei voinut enää liittoa pelastaa. Pariskunta on nyt laittanut kotinsa myyntiin. Myynti-ilmoitus löytyy muun muassa -sivustolta. Asiasta kertoi ensin . Pariskunta on asunut Iines ja Stella-tyttäriensä kanssa kauniissa kaksikerroksisessa talossa vuosien ajan. Välimatkaa Helsinkiin on vain 45 minuuttia.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.