Keskustan Kärnä Enontekiön tilanteesta: "Helsingin poliisitehtävät voidaan ryhtyä hoitamaan Jyväskylästä"
Poliisi on näillä näkymin poistumassa Enontekiöltä vuodenvaihteessa ja Kärnän mukaan asia vaatii nyt tiukkaa poliittista ohjausta.
Poliisi on näillä näkymin poistumassa Enontekiöltä vuodenvaihteessa ja Kärnän mukaan asia vaatii nyt tiukkaa poliittista ohjausta.
Rekka törmäsi tyttöön puoliltapäivin. Tyttö kuoli päivällä noustuaan bussista ja jäätyään rekan alle Lapinlahdessa. Nyt poliisi tiedottaa, että kuollut tyttö oli 13-vuotias. Hätäilmoitus tuli kello 12.35 Lapinlahden pohjoispuolella VT5:lle Aisomäentien ja Nerkoontien risteyksen kohdalle.
Tyttö lähti ylittämään tietä linja-auton takaa. Rekka ei ehtinyt väistää.
Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli vaatii Sadinmaalta arviota siitä, onko tämän toiminta papille sopivaa.
Sami Hintsanen on saanut Pirkanmaan käräjäoikeudessa tuomion törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja kirjanpitorikoksesta. Tv:stä tuttu juontaja Sami Hintsanen tuomittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hän on koeajalla, joka päättyy 31.3.2019.
Yhdysvallat yrittää painostaa muita maita asettumaan puolelleen.
Käräjäoikeuden mukaan uhri ei ollut kykenevä puolustamaan itseään psyykkisen kehityshäiriönsä ja Vasilen käytöksen aiheuttaman pelkotilan vuoksi.
Vuonna 2018 päästään taas seuraamaan kuninkaallisia häitä, kun prinssi Harry ja näyttelijä Meghan Markle saavat toisensa. Parin julkaistiin vastikään, ja arvuuttelemme jo nyt, millaisessa puvussa Meghan tulee avioon astumaan. Kuninkaallisten hääpuvut ovat tyypillisesti innoittaneet myös muiden morsianten makua. Esimerkiksi herttuatar Catherinen pitkähihainen, Alexander McQueenin muotitalon pitsiluomus teki hihallisista pitsipuvuista todellisen morsiusmuodin megatrendin.
Eläkevakuuttaja Ilmarisen toimitusjohtajaksi nimitetty Jouko Pölönen tutustui jo uransa alussa yhtiöön lukujen kautta. Tohmajärveläisen taksiyrittäjän poika sai suoraan kauppakorkeakoulusta valmistuttuaan tarkastettavaksi eläkeyhtiön tilit.
Tulipalo levisi pysäköintitalossa palamaan syttyneestä autosta kuntokeskukseen. Kuntokeskuksessa syttyi tuhoisa palo Etelä-Korean Jecheonissa torstaina neljältä iltapäivällä, viranomaiset kertoivat. Tulipalossa kuoli ainakin 29 ihmistä ja 26 loukkaantui. Valtaosa kuolonuhreista oli saunatiloissa tapahtumahetkellä. Yhdeksän ihmistä löydettiin kuolleena muista tiloista. Enemmistö tukehtui palokaasuihin, mutta uhreista 13 oli Reutersin mukaan palanut tunnistamattomiksi.
Vaikka juhlakattaus pitäytyisi perinteissä, salaatti saa muuntua.
Tontuilla on tonttujen sopimus, kerrotaan Santa Parkista. Joulupukin yhteyshenkilö Ilkka Länkinen täsmentää, että tonttujen palkat perustuvat ohjelmapalvelualan työehtosopimukseen. – Palkat nousivat juuri hyväksytyssä matkailu- ja ravitsemusalan uudessa sopimuksessa 8,7 euroon tunnissa. Koska tontut ovat kausityöläisiä, maksamme enemmän kuin sopimus edellyttää, Länkinen kertoo. – Hyvistä tontuista kannattaa maksaa, että he tulisivat myös ensi vuonna. Tontut olivat […]
Supersuosittu Mamma Mia! jatkuu pian. Jatko-osa kertoo osittain Donnan nuoruudesta. Suosittu musikaalielokuva Mamma Mia! saa jatkoa. Uutuuselokuva on edeltäjänsä tapaan musikaali. Lähes kaikki elokuvassa mukanaolleet ovat päivittäneet sosiaaliseen mediaan elokuvan tekemisen vaiheista. Nyt elokuva on saatu päätökseen ja traileri on julkaistu. Mamma Mian jatko-osa kantaa nimeä Mamma Mia! Here We Go Again. Elokuvassa tullaan näkemään Meryl Streep, Amanda Seyfried, Pierce Brosnan, Colin Firth, Christine Baranski... Читать дальше...
16-vuotias ja murhaepäilty eivät tunteneet toisiaan ennen surmayötä. Vuonna 1986 syntynyt mies ei osaa sanoa, miksi tappoi 16-vuotiaan tytön asunnossaan Keravalla itsenäisyyspäivän aamuyöllä. Poliisikuulusteluissa hän ei ole osannut kertoa tarkempaa motiivia teolleen. - Se mitä henkilö on itse kertonut, siitä rakentuu motiivi ja se viittaa siihen, että hänellä on vain päässä napsahtanut. Monta kertaa näissä henkirikoksissa niin käykin, että kukaan ei sellaista tahallisesti tee, mutta hommat menevät vähän niin kuin överiksi... Читать дальше...
Turun kyljessä Vehmaalla on suuri tulipalo. Paikalle on lähetetty parikymmentä yksikköä. Varsinais-Suomen pelastuslaitos tiedottaa, että Vehmaan Jampintiellä rivitalossa on tulipalo. Sammutustyöt ovat käynnissä. Paikalle on lähetetty parikymmentä pelastuslaitoksen yksikköä. Hälytys on tehty luokituksella suuri.
Jo lopettamispäätöksen saanut latinankielinen viikkokatsaus sai jatkoaikaa kevääseen 2019 saakka.
Luxemburgin finanssivalvonta on määrännyt Nordean ja muita pankki- ja rahalaitoksia sakkoihin viime vuonna paljastuneista väärinkäytöksistä. Luxemburgin finanssivalvonta on asettanut yhteensä yhdeksän rahoitusalan yritystä sakkoihin Panaman paperit -tietovuodon jälkimainingeissa. Cssf ei mainitse yrityskohtaisia sakkoja, mutta yhdeksään osaan jaettu sanktion kokonaissumma on reilut kaksi miljoonaa euroa. Finanssivalvonnan mukaan yrityksillä oli puutteita rahaliikenteensä valvonnassa. Viranomaisella oli syytä epäillä... Читать дальше...
Ruotsin takavuosien huippujuoksija Eva Ernström menehtyi 56-vuotiaana. Ernströmin huippuvuodet osuivat 80-luvun alkupuolelle, jolloin hän juoksi 3000 metriä sekä Helsingin MM-kisoissa että Los Angelesin olympialaisissa. Ernström sairastui uransa aikana skitsofreniaan, joka pakotti lopettamaan urheilu-uran pian huippuvuosien jälkeen.
Pesäpalloliitto vaatii Oulun Lippo Pesikseltä rästissä olevien pelaajien eläkemaksujen välitöntä suorittamista sekä selvitystä pelaajiensa vakuutusturvasta.
Toiminnanjohtaja muistuttaa, että kissojen omistajilla on vastuu lemmikkinsä tekemisistä myös jatkossa, vaikka metsästyslakia muutettaisiinkin.
Sukupuolensa naisesta mieheksi korjannut Aleksi mietti, onko hänellä oikeutta saada lapsia. Lain mukaan ei. Aleksi päätti, ettei yhteiskunta sanele, mitä hän kehollaan tekee. Nyt hän on ensimmäinen Suomessa raskaana oleva mies.
Indeksijäädytys heikentää reaalisesti kansaneläkettä, takuueläkettä, vammaisetuuksia, työttömyysturvalain mukaista peruspäivärahaa sekä työmarkkinatukea. Suomen sosiaali- ja terveys ry:n Sosten pääekonomisti Jussi Ahokas pitää eduskunnan keskiviikkona hyväksymää ensi vuoden budjettia varsin kovana kaikkein heikoimmassa asemassa oleville. Perusturvaa leikataan kansaneläkeindeksin jäädyttämisen muodossa, ja osatyökykyisten ja pitkäaikaistyöttömien tilannetta heikentää myös työttömyysturvan aktiivimalli. Читать дальше...
Kuusen pahin tuholainen viljelee sinistäjäsieniä, jotka tappavat terveen puun parissa kuukaudessa. Kirjanpainajan nitistämiseksi on kirjoitettu hyönteistieteelliseen tutkimukseen perustuva laki.
Tuusulan käräjäoikeuden mielestä teko oli kuitenkin tekotavaltaan niin moitittava ja puolustuskyvyttömään henkilöön kohdistunut, ettei sitä voi pitää kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa tehtynä
Luxemburgin finanssivalvonta on määrännyt sakot yhdeksälle finanssiyhtiölle.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.