Oopperajuhlien johtaja: "Yleisötapahtumia tarvitaan, että emme eristäydy kokonaan digimaailmaan"
Savonlinnan oopperajuhlien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff vakuuttaa, että musiikki tekee kaikille hyvää.
Savonlinnan oopperajuhlien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff vakuuttaa, että musiikki tekee kaikille hyvää.
Punaisen mehun näkeminen saa suun kuivumaan. Kaalia keitettäessä on lähdettävä ulos asunnosta. Ihmiset kokevat maut ja hajut hyvin eri tavoin ja kyseessä on monimutkainen kimppu geenejä, kulttuuria ja luonnetta.
"Pihalla oli kaikeksi onneksi tallirakennus, joka oli jouduttu tyhjentämään hevosista, sillä niiden karsinat eivät täyttäneet EU-määräyksien mukaisia mittoja."
Joulukuusen koristelu on oleellinen osa joulun viettoa. Sen tuominen sisään tuo joulun, oikean tuoksun ja tunnelman. Joulukuusi yleistyi Suomessa 1900-luvun alussa.
Maaseutuohjelma ja maaseudun asuttuna pitäminen ovat vain mustetta paperilla, ellei ole sinnikkäitä ja oivaltavia ihmisiä maaseutua asuttamaan.
Jouluna tahti rauhoittuu Turkan Ratsurinteellä muutamaksi päiväksi, kun normaalit ratsastustunnit ovat tauolla.
Tänään on yksi yö jouluun. Näin lukijat kertoivat rakkaimmista joulukoristeistaan viime vuoden joulukuun Kantrissa.
Tilauslentoja käytetään kanslian mukaan pääosin EU-korvattavilla matkoilla.
Asiantuntijan mukaan yleisin ongelma, josta sähkömiehet saavat yhteydenottoja joulun pyhinä, on palanut pääsulake.
Häirinnän kohteena oleminen on uhrille iso psykologinen stressitilanne. Sosiaalinen media madaltaa kynnystä huonolle käytökselle, kertoo asiantuntija.
Eveliina Kutila: "Todellinen joulu nimittäin alkaa, kun kaiken valmistautumisen jälkeen rauhoitutaan."
Poliisin mukaan tapahtumapaikalla oli talviset ajo-olosuhteet.
Tuuli Lovénin lapsuuden haaveesta tuli totta, kun hän haltuunsa Tuomiston kartanon. Paikasta on kehkeytynyt hyvinvointikeidas, missä nauru raikaa ja välillä itketään.
Ravinetin viime viikon gallupissa kysyttiin suosikkia kuninkuusraviradaksi.
Yleisin syyllinen keittiöpaloon on vahingontorjuntapäällikön mukaan liesi.
Kolmannes kuusen hinnasta humahtaa veroihin. "Jotain se alkutuottajakin haluaa saada kasvattamastaan kuusesta", lohjalainen Esko Tanskanen muistuttaa.
Tehtaan noin 260 työntekijää siirtyvät suunnitelman mukaan uuden omistajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Kauppaan sisältyvät myös Fasana- ja Mondial -tuotemerkit.
Raviurheilun todellinen monitoimimies Tappi Hoikka on myös harrastajavalmentaja.
Etelä-Suomessa sateet tulevat vetenä ja pohjoisessa lumena.
Suomessa, Saksassa ja nyt Belgiassa kiertäneen näyttelyn tarkoitus on valaista ilmastoroistona pidetyn lehmän hyviä puolia.
Islannin medioissa on kritisoitu hevosten omistajia siitä, että he ovat pitäneet hevosia ulkona myrskyn aikaan.
Pakastetun sianlihan tulli putoaa 12 prosentista 8 prosenttiin.
Allergiat on syytä ottaa huomioon niin ruokailussa kuin koristeluissakin. Jopa muovikuusi voi aiheuttaa oireita.
Seuraava presidentti valitaan vuonna 2024.
Kielteisen päätöksen sai viisikymmentä hakijaa.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.