Pride | Tuhannet marssivat seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta Budapestissa – mukana runsaasti ulkomaisia diplomaatteja
Marssijat vastustivat viime vuonna hyväksyttyä seksuaalivähemmistöjä koskevaa lakia, jota pidetään yleisesti syrjivänä.
Marssijat vastustivat viime vuonna hyväksyttyä seksuaalivähemmistöjä koskevaa lakia, jota pidetään yleisesti syrjivänä.
Ruotsin ulkoministeriö vahvistaa, että tapaaminen pidettiin. Sen mukaan tapaaminen koski osittain Suomen, Ruotsin ja Turkin välistä sopimusta.
Yhdysvaltaiset suosikit kompuroivat alkuerissä. Nigerian Tobi Amusan juoksi Afrikan ennätyksen.
AC Oulu voitti IFK Mariehamnin 3–1.
Haka on hävinnyt viimeksi toukokuussa.
Kimiläinen lähti kymmenennestä ruudusta.
Sekä Google että lukuisat tekoälyasiantuntijat ovat kiistäneet jyrkästi insinööri Blake Lemoinen näkemykset.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto velvoitti Suurpetokeskuksen lopettamaan nivelrikosta ja heikoista hampaista kärsivän Vyöti-karhun. Keskuksen tarhanhoitajan mukaan karhu lopetettiin tällä viikolla.
Vuoden 2007 maailmanmestari sanoo kokemuksellaan, ettei Oliver Helander ole heittänyt vielä niin pitkälle kuin voisi.
Hurskeella on eränsä viidenneksi paras aika.
Lauantain etapin voitti Wout van Aert.
Traficomin mielestä ministeriön säätämässä taksilaissa on yhä korjattavaa. HS:n selvityksen mukaan taksialan yrittäjäkokeissa on ollut mahdollista huijata.
Pormestari ei vielä tiedä, onko palkkasotkusta luvassa hyvitystä työntekijöille lain vaatimien korvausten lisäksi. Hän sanoo, että myöhemmin tänä vuonna pohditaan, miten voidaan luoda ”hyvää tahtoa”.
Castrenin yhteistulos on neljä alle parin.
WHO on tehnyt saman julistuksen kuusi kertaa aiemmin, muun muassa koronaviruksen ja ebolan vuoksi.
Alfa Romeon suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas jäi 13. sijalle.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin psykiatrian vastuualueen johtava ylilääkäri Jesper Ekelund kertoo Poliisihallituksen ohjaavan kirjeen herättäneen alusta alkaen vastustusta.
HJK voitti Ilveksen Tampereella 2–1.
Taksiliikenteen tärkein tehtävä on kuljettaa asiakkaat luotettavasti perille. Neljän vuoden takainen taksiuudistus on päinvastoin tuonut tolpille kaaoksen, joka on edelleen omiaan nakertamaan asiakkaiden turvallisuudentunnetta.
Evakoitujen määrä ei ole toistaiseksi tiedossa.
Puukan runoissa sisäinen maisema kohtaa ulkoisen.
A.H. Tammsaaren päähenkilö Katkun Villu on poikkeusyksilö joka ei kukoista agraariyhteiskunnassa
Gothia Cup poisti tappelun aiheuttaneen joukkueen turnauksesta.
Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan asian kanssa ei kannata kiirehtiä, vaan tilannetta tulee seurata.
Saksan hallituksen pelastama Uniper laskee tekevänsä kuuden miljardin tappiot syyskuun loppuun mennessä.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.