Kulmuni Ylelle: Al-Holin leirin äidit ja lapset pitäisi tarvittaessa voida erottaa toisistaan
Isisin alueelle vapaaehtoisesti lähteneitä äitejä ei tulisi auttaa paluussa, keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni sanoo.
Isisin alueelle vapaaehtoisesti lähteneitä äitejä ei tulisi auttaa paluussa, keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni sanoo.
Myös esimerkiksi aikanaan maailman nuorimmaksi pääministeriksi valittu Uuden-Seelannin Jacinda Ardern, 37, ja maailman tämän hetken vanhin pääministeri, Malesian Mahathir Mohamed, 94, ovat lähettäneet pääministeri Sanna Marinille terveisiä.
Poliisin asiakirjat osoittavat, että suomalaisten kotiuttamisesta on ollut konkreettisia suunnitelmia poliisijohdossa ja ulkoministeriössä.
Myrskytuuli nousi paikoin jopa 25 metriin sekunnissa.
Tanskan poliisi ja tiedustelupalvelu tekivät keskiviikkona kotietsinnän yli 20 osoitteeseen eri puolilla Tanskaa.
Kolmen oikeustieteilijän mielestä suomalaisten avustaminen pois al-Holin leiriltä on periaatteellisesti sen verran tärkeä asia, että se olisi pitänyt ratkaista valtioneuvoston yleisistunnossa.
Ketjulla on Suomessa 17 myymälää ympäri maata.
Huuhkajat siirtyy majapaikkaansa Tampereella pelattavan Viro-ottelun jälkeen.
Käräjäoikeus tuomitsi Helsingin kaupungin 15 000 euron yhteisösakkoon, koska se ei puuttunut riittävällä tavalla työpaikkakiusaamiseen.
Muutos ei johdu laajan rintaman muuttoaallosta vaan siitä, että suurimmilla kaupunkiseuduilla syntyneiden osuus on koko ajan korkeampi.
Räppäri Asap Rockyn pidätys Ruotsissa viime kesänä aiheutti valtaisan keskustelun sosiaalisessa mediassa.
Ruotsi, Norja ja Tanska ovat tuoneet al-Holin leiriltä lapsia, mutta kieltäytyvät kotiuttamasta aikuisia.
Ekonomistit ovat lähes varmoja, että Yhdysvaltojen keskuspankki ei kevennä rahapolitiikkaa keskiviikkona. Se närkästyttäisi presidentti Donald Trumpia.
Chrisse Bäckström on sertifioitu laserterapeutti. Hän hoitaa laserilla tulehduksia, venähdyksiä, lihaskramppeja, tenniskyynärpäitä, luupiikkejä, ihovaurioita ja muita vaivoja. Bäckström sanoo, että kokemusten mukaan hoito toimii. Lääkärit suhtautuvat hoitoon epäillen: tieteellistä näyttöä laserhoidon tehosta ei ole.
”Tuntuu, että päättäjät eivät ymmärrä näiden päätösten vaikutuksia, koska summa kuulostaa heistä pieneltä”, sanoo Ylioppilasteatterin taiteellinen johtaja Anni Mikkelsson.
Ylen MOT-ohjelma tuottaa sensaatiohakuisen ja yksipuolisen kuvan transnuorten hoidoista, sanoo Trasek.
Saudi-Arabian kuningashuoneen omistama Saudi Aramco -öljy-yhtiön arvo nousi 1 880 miljardiin dollariin.
Aho johtaa suomalaispelaajien maalipörssiä NHL:ssä.
Jo aiemmin nyt-liike ja kristillisdemokraatit ovat kertoneet lähtevänsä mukaan perussuomalaisten välikysymykseen.
”Denverissä vietetty jakso teki fysiikalle hyvää ja selkeytti mieltä reippaasti”, 21-vuotias Piippo sanoo Hiihtoliiton tiedotteessa.
Nuorten ilmastoliikkeen supertähti keskittyi tällä kertaa tunteiden sijaan faktoihin. ”Nämä numerot eivät ole kenenkään mielipiteitä, vaan parasta saatavilla olevaa tiedettä”, Thunberg sanoi.
Suomalaisilla on käynyt eurooppalaisessa lottopelissä hyvä onni. Silti suomalaiset häviävät peliin enemmän rahaa kuin siitä voittavat.
Kasvien maahantuontiehtoja tiukennetaan, koska kasvintuhoojien leviämistä halutaan estää tehokkaammin.
Tee se näin -juttusarjassa HS etsii vastauksia lukijoiden kysymyksiin. Tällä kertaa selvitimme talvipyöräilyn saloja. Jutun lopussa voi ehdottaa omaa kysymystä.
Lastensuojeluviranomaiset tekevät jatkuvasti kiireellisiä päätöksiä, joilla haetaan lapset turvaan vaarallisista oloista.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.