EU | Komissio haluaa valvoa tarkemmin, kenen käsiin eurooppalaista teknologiaa päätyy
Komissio haluaa, että kaikki EU-maat alkavat valvoa kriittiseen infrastruktuuriin ja kehittyneeseen teknologiaan kohdistuvia ulkomaisia investointeja.
Komissio haluaa, että kaikki EU-maat alkavat valvoa kriittiseen infrastruktuuriin ja kehittyneeseen teknologiaan kohdistuvia ulkomaisia investointeja.
Kevään konserttitarjonta vaikuttaa laadukkaalta niin kevyen kuin klassisen musiikin osalta. Erityisen kiinnostavaa on, että rock- ja popkeikat valtaavat myös Musiikkitalon suuren salin. Toukokuussa siellä kuullaan kuorosinfonian juhlaa ja Oodi ilolle.
Tapiolan Kulttuuriaukion ympäristöön on tulossa muun muassa uusia asuintaloja ja toimitilaa.
Kriitikoiden väheksymästä kantrilaulajasta tuli tähti, jonka kiertue tekee taloudelle ihmeitä. Nyt Taylor Swiftin uskotaan voivan vaikuttaa jopa Yhdysvaltain presidentinvaalin lopputulokseen.
Konkari uskoo inspiroivansa nelikymppisiä ihmisiä. Hän nousee maanantaina tenniksen miesten nelinpelin maailmanlistan ykköspaikalle.
Oppositiopuolueet nostavat esille erityisesti listaamattomien yritysten osinkoverotuksen kiristämisen.
Perinpohjaisen tiedon kerääminen konfliktien uhreista vaatii paljon aikaa.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki kuvailee Pekka Mattilalla olleen tärkeä rooli siinä, että Aalto-yliopisto on pysynyt relevanttina myös liike-elämän kannalta.
Aggressiivisesti käyttäytynyt henkilö aiheutti lentomatkan keskeytyksen.
Yhtiö kertoo, että alaskirjauksista 2,8 miljardia kruunua liittyy Suomen markkinoihin ja 900 miljoonaa kruunua tv- ja media -liiketoimintaan.
Helsingin kaupunki valmistautuu sulkemaan suuren osan päiväkodeista ensi viikolla.
Laivoista purkautuvan rekkaliikenteen saaminen tunneliin ja sitä kautta Jätkäsaaresta Länsiväylälle on osoittautumassa pulmalliseksi.
Barbien keskeiset naistekijät jäivät ilman pääsarjojen ehdokkuutta.
Pettymys oli suuri, kun Cristiano Ronaldon joukkueen otteluita peruttiin Kiinassa.
Pelastuslaitoksen mukaan palossa ei ole loukkaantuneita.
Erottamisen syynä on Pennasen keskiviikkona saama tuomio huumausainerikoksesta.
Irene Kajon teos navigoi vereslihaisten tihentymien ja neutraalin faktapuheen ristiaallokossa.
Analyytikot ennustavat Nokian liikevoiton supistuneen viime vuoden lopussa 400 miljoonaa euroa.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Vuonna 1978 syntynyt Mattila kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen.
Unkari tukee Ruotsin Nato-jäsenyyttä, kertoo maan pääministeri Viktor Orbán.
Rattijuoppo varasti kaupan pihasta auton, jossa oli nuori poika. Varas ajoi poika yhä kyydissään lumipenkkaan.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.