"Tämän toteuttaakseni voisin jopa pettää." Näin lukijat kertoivat seksitoiveista
Kysyimme uudenvuoden aattona, millainen seksi kiinnostaa. Näin te vastasitte. Moni kyselyyn vastannut nauttii erityisesti anaaliseksistä, tai haluaisi kokeilla sitä. Myös sitominen, kolmen kimppa ja oma kumppani harrastamassa seksiä jonkun vieraan kanssa kiihottavat kyselyyn vastanneita. Surua ja katkeruutta aiheuttaa se, jos oma kumppani ei halua seksiä tai kokeilla ollenkaan toisen toiveiden mukaista seksiä. Osan mielestä parasta on hidas yhdyntä.
Yhteys ja tarpeeksi aikaa - parasta!
"Itse olisin kiinnostunut erityisesti suuseksistä, mutta kumppanini tuntuu olevan sitä vastaan. Minusta kun olisi niin ihana antaa ja saada nautintoa sitä kautta."
Gunteri