Isä, 45, tuhlasi alaikäisen poikansa omaisuutta kymppitonneilla - sai vankeustuomion
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut Jyväskylässä asuneen miehen törkeästä kavalluksesta, jonka uhri oli hänen oma lapsensa. Isällä oli hallintaoikeus alaikäisen lapsensa pankkitileille, joille oli luovutettu merkittävä summa rahaa perintönä.
Poika oli saanut perintönä yhteensä 68 000 euroa. Rahoissa oli mukana myös metsän myynnistä tulleita tuloja. Isän mukaan perintö olisi lähtökohtaisesti ollut osoitettu hänelle itselleen, mutta hän halusi luopua siitä velkataakkansa vuoksi ja tehdä hyvää pojalleen.