Pääkirjoitus: USA on heikentynyt Trumpin valtakaudella
Yhdysvaltojen kansainvälinen vaikutusvalta on heikentynyt suhteessa Kiinaan ja Venäjään. Yhdysvaltojen kansainvälinen vaikutusvalta näyttää vähentyneen presidentti Donald Trumpin valtakaudella. Vaikka Trumpin kautta on kulunut vasta vuosi, niin Yhdysvallat näyttää tipahtaneen Kiinan ja Venäjän kanssa samaan kategoriaan.
Aiemmin Yhdysvallat oli maailmanvaltana omassa luokassaan niin taloudellisen kuin sotilaallisen suorituskykynsä avulla. Nämä perustekijät eivät ole kadonneet mihinkään. Presidentti Trumpin tempoileva toiminta on kuitenkin vienyt Yhdysvalloilta uskottavuutta.
