Leijonan luolan bisnesenkeli Kim Väisäsen vinkit yrittäjille: ”On maailman suurin valhe väittää, että hyvä tuote myy itse itsensä”
Suomen parhaiten tienaavien joukkoon kuuluva Kim Väisänen lupaa tarjota ohjelman yrittäjille rahan lisäksi myös osaamista ja
kokemusta. Sijoittaja Kim Väisänen on Leijonan luolan uudella kaudella mukana etsimässä potentiaalisia yrityksiä autettavakseen. Väisänen aloitti uransa yrittäjänä jo opiskeluaikoinaan, vuonna 1996. Väisänen jätti opinnot ja rakensi yhden maailman johtavista tiedonhävitysyhtiöistä, Blanccon. Lopulta hän myi yrityksenä Iso-Britanniaan 60 miljoonalla eurolla. Blanccon käänteentekevän yrityskaupan lisäksi Väisänen on ollut toimitusjohtajana sekä puheenjohtajana perustamassaan rakennusalan yrityksessä, OK-Teline Ltd:ssä, joka lopulta myytiin menestyksekkäästi yrityksen johdolle.
Väisänen on voittanut lukuisia tunnustuksia, muun muassa Tasavallan Presidentin Kansainvälistämispalkinnon kahteen kertaan.
